Fil. Tri Susanna Kokkonen

Tohtori Susanna Kokkonen kirjoittaa ja opettaa eri puolilla maailmaa Holokaustiin, antisemitismiin ja rasismiin liittyvistä aiheista. Hänen luentonsa sopivat synagogiin ja kirkkoihin tai yleisluennoiksi opistoille ja kouluille.

Matka holokaustiin Juutalaisvihan historia

’Matka Holokaustiin Juutalaisvihan historiaa’ kertoo juutalaisvihasta ja Holokaustista historian ja Raamatun valossa. Kirja vie lukijan Raamatun alkulehdiltä omaan aikaamme saakka. Se haastaa lukijan miettimään omia valintojaan ajassa, jossa nyt elämme.

Uutiset ja tapahtumat

Tulevaisuus ja toivo

 

Hyvät ystävät,

Joulu 2022 on pian täällä.  Edeltävät vuodet olivat rankkoja. Vaikka tilanteemme on moniin muihin verrattuna hyvä monet kokevat oikeutettua syvää huolta sodasta. On paljon myös murhetta yhteiskunnallisista kehityskuluista. Taloudelliset asiat ovat myös huolestuttavia. 

Missä ovat arvomme? Mille pohjalle tämä yhteiskunta rakentuu?

Omalla kohdallani haluan ilmaista asioita, joita monet varmasti ajattelevat. Haluan kirjoittaa ajankohtaisista aiheista edelleen.  TV7 julkaisi keväällä uuden kirjani antisemitismiin liittyen. Opetan eri foorumeilla juuri antisemitismistä muiden aiheiden ohella. Näin toivon voivani palvella järjestöjä ja seurakuntia.

Yksi tärkeä asia, josta haluan muistuttaa kaikkia, on sananvapaus, johon myös uskonnonvapaus liittyy. Vapaudet on hankittu. Vapaudet on hankittava. Emme voi pitää niitä itsestään selvinä, vaan meidän täytyy muistaa isovanhempiemme uhraukset vapautemme eteen. Tässä meidän kaikkien tulee olla mukana!

Holokaustista eloonjäänyt rakas ystäväni tapaa aina sanoa: ”Jos ei puolusta vapauksiaan, ei ole niiden arvoinen”.  Nyt, jos koskaan, meidän tulee rukoilla Jumalan varjelusta demokratiamme ylle. Samalla rukoilemme lähivaltioiden puolesta.

Ennen muuta maailma tarvitsee toivoa. Rakas maamme tarvitsee toivoa. Minun sloganini elämäni ensimmäisissä kuntavaaleissa oli: ”Tulevaisuuden ja toivon kaupunki”. Raamatun slogan on: ’Tulevaisuus ja toivo’.

Kaikesta huolimatta toivotan sinulle  siunattua vuoden 2022 loppua ja 2023 alkua,

Susanna

’Matka Holokaustiin Juutalaisvihan historiaa’ kertoo juutalaisvihasta ja Holokaustista historian ja Raamatun valossa.

Tietoa Susannasta

Fil. Tri Susanna Kokkonen on erikoistunut Holokaustin historiaan ja juutalaisvihaan. Hän opettaa näistä aiheista eri puolilla maailmaa. Hänen kirjansa ’Matka Holokaustiin’ käsittelee näitä aiheita myös Raamatun valossa.

SUSANNAN BLOGI

KIRJA, JOTA SUOSITTELEN

PALVELUTEHTÄVÄT

Hope Projekti

Hope Projekti

We offer high-level educational opportunities for churches, synagogues and civic audiences. We pass on humanitarian aid in a trustworthy manner. Hope Project H O P E Hope Opportunities Partnership Education Hope Projekti HOPE tarkoittaa toivoa. Toivo vihan ja vainon...

Media

Media

ARTIKKELEITA, VIDEOITA AND VALOKUVIA TIEDOTUSVÄLINEISTÄ MediaVirallinen valokuva (klikkaa ladataksesi kuva suurella resoluutiolla) BIO Tri Susanna Kokkonen luennoi eri puolilla maailmaa holokaustin historiasta, kansanmurhista, antisemitismistä ja rasismista. Suomessa...

Esitysten ja luentojen aiheet

Esitysten ja luentojen aiheet

Esimerkkejä luentojen aiheistaAntisemitismiAntisemitismi on ikuista vihaa, vaikka itse termi otettiinkin käyttöön vasta 1800-luvulla. Vihan juuret ulottuvat jo antiikin aikoihin. Viha on levinnyt laajalti eri yhteiskuntiin ja yhteiskuntaluokkiin. Mutta puhuuko myös...

VIDEOITA
Valokuvia maailmalta